 Saksassa 1960-luvulla tehtyjen selvitysten pohjalta huomattiin, että G3 kiväärin tapainen, kallis ja korkealaatuinen ase ei tarjoa olennaista etua halpaan DDR:n käyttämään AKM kivääriin nähden. Vaikka jalkaväki varustettaisiin millä tahansa markkinoilla olevalla aseella, ei taistelukyky nousisi kuin marginaalisesti. Silloin alkoi tämänpäivän teknisesti kehittyneimmän rynnäkkökiväärin tarina. Saksan puolustusministeriö laati listan jonka pohjalta suunniteltaisiin mullistava ase joka moninkertaistaisi jalkaväensotilaan taistelukyvyn. Uuden asejärjestelmän kehitystyöhön ryhtyi kolme yhtiötä: tunnettu asevalmistaja Heckler & Koch, räjähdysaineita valmistava Dynamit Nobel, sekä sotilasoptiikkaa valmistava Hensoldt-Wezlar. Yhdessä nämä yhtiöt tunnettiin nimellä GHGS (Gesellschaft für Hülsenlose Gewehrsystem). Ensimmäinen dokumentoitu vaihe projektissa tapahtui 07.05.1969. Silloin tehtiin patruunakokeiluja muuttamalla HK33 kaliiperille 4,9mm. Ensimmäinen toimiva G11 koemalli valmistui lokakuussa 1971. Suunnittelijat Tilo Moller (MP5:n suunnittelija), Gunter Kastner, Dieter Ketterer ja Ernst Wossne saivat aseen rakenteen ja toimintaperiaatteen kehitettyä suhteellisen valmiiksi jo vuonna 1973. 1975 hakivat Tilo Möller ja Dieter Ketterer patentin aseelle Saksassa, ja 14.03.1978 USA:ssa. 1975 Valmistettiin prototyyppi 2. Samana vuonna tehtiin kokeita kaliipeereilla 4,6mm ja 4,75mm josta jälkimmäisen kehittelyä jatkettiin. Prototyyppi 3 valmistettiin 1976 kaliiperille 4,75mm, kyseinen ase esiteltiin suurelle joukolle NATO upseereita Brysselissä 04.11.1976 aseesta olivat Englantilaiset erityisen kiinnostuneita. Vuonna 1977 G11 prototyyppi 5 pääsi ensimmäistä kertaa NATO:n testeihin, niissä Dynamit Nobellin 4,7x21mm patruuna paljastui käyttökelvottomaksi: kun patruunapesän lämpötila nousi 178 asteeseen (7-8 laukausta) niin patruunat alkoivat syttyä itsestään. Turvallisuussyistä G11 poistettiin harjoituksista. Luultavasti juuri tämän vuoksi Saksan puolustusministeriö poisti suuren osan G11 projektin rahoituksesta. Vuonna 1978 tuli prototyyppi 6 jossa oli onnistuttu ratkaisemaan useita tärkeitä ongelmia. Neuvottelut yhteistyöstä alkoivat raskalaisen GIAT:n kanssa.
24.01 1978 päivänä alkoi yhteistyö GIAT:in kanssa. Silloin siirryttiin kokeilemaan paremmin lämpöä kestävään HITP (High Ignition Temperature Propellant) patruunaan. Uuden patruunan ajoaine on salainen mutta on arveltu sen olevan jotain kosteudenkestäväksi fregmatisoitua nitramiini-pohjaista räjähdysainetta. Uusi patruuna muistuttaa muodoltaan pientä tiiltä, luoti on upotettu kokonaan patruunan sisään. Prototyypi HITP patruunat alkavat syttyä vasta noin 100 patruunan jälkeen. Uuden patruunan rakenne poisti syöttöongelmia, sekä antoi maksimaalisen hyötysuhteen. Patruunan muodon vuoksi G11:n lippaassa ei ole lainkaan tyhjää tilaa. Näiden korjausten ja parantuneen suorituskyvyn vuoksi puolustusministeriö palautti rahoituksen G11 projektiin, sekä laajensi sitä: rynnäkkökiväärin lisäksi armeija tarvitsi uutta kevytkonekivääriä, LMG11:ta. HITP patruuna käyttivät kaikki prototyypit 11:ta eteenpäin. Prototyypillä 11 ammuttiin 8000 laukausta ilman suurempia häiriöitä vuonna 1980. Prototyyppi 13:ta valmistettiin 8 kappaletta ja ase esiteltiin USA:n edustajille Fort Benningissä. Prototyyppi 14 valmistui 1982 ja osallistui USA:ssa ohjelmaan kaliiperissa 4,73x33mm. G11 menestyksestä ACR projektiin voi vain spekuloida koska M16A2:lle ei valittu seuraajaa. On kerrottu että jos USA:n olisi pitänyt valita ase suorituskyvyn (ei hinnan) perusteella olisi G11 vahvoilla. Bundeswehr sai Syyskuun 27 päivä vuonna 1984 kaksi kappaletta prototyyppiä 14 koekäyttöön. Koekäyttö varsinaisesti BWB:ssä alkoi 1988 jolloin toimitettiin Kampfschule 1:lle Hammeburgiin kaksi erää G11:ta, yhteensä 27 asetta joilla ammuttiin 50 000 laukausta vuoteen 1989 mennessä. Asetta muokattiin Bundeswehrin toiveiden mukaan ja syntyi malli G11K2 joka valmistui 1989. Asetta toimitettiin myös USA:n joukoille testattavaksi 5 kappaletta Saksaan ja 15 Yhdysvaltoihin. Asetta toimitettiin 1990 lisää 15 kappaletta Fort Benningiin ACR testeihin, joissa jokaisella aseella ammuttiin noin 4000 laukausta ilman ongelmia. Vuoteen 1990 mennessä G11 sarjan aseilla oli ammuttu noin 60000 laukausta. Ase osoittautui prototyypiksi kohtalaisen luotettavaksi eli 500 patruunasta vähemmän kuin yksi ei toiminut. 25.05.1993 Saksan puolustusministeriöltä tuli päätös että armeijaa ei aseisteta G11 kiväärillä. Syy tähän oli poliittinen ja talloudellinen. Epävirallisten lähteiden mukaan yksi G11 oli maksanut noin 5000 Saksanmarkkaa (joidenkin epävirallisten lähteiden mukaan G11 ACR olisi maksanut USA:lle vain noin 750 dollaria.), kun vielä otetaan huomioon että Saksat olivat juuri yhdistyneet sekä Neuvostoliitto romahtanut niin luultavasti ajateltiin että rahaa tarvitaan enemmän Itä-Saksan talouden kohentamiseen kuin uuteen jalkaväen aseeseen. Asetta kuitenkin valmistettiin noin 2000 kappaletta erikoisjoukoille. Tämä 2000 kappaleen tilaus ei kuitenkaan kattanut edes murto-osaa useiden satojen miljoonien kehityskuluista. Heckler & Koch ajautui konkurssiin ja englantilainen Brittish Ordnance osti sen, G11-projekti jäädytettiin. G11-projektin tuloksena on olemassa sarjatuotantovalmis, valmiiksi testattu asejärjestelmä joka on moderni vielä pitkälle tulevaisuuteen. 2000-luvulla ase ei kuitenkaan edusta sellaisenaan tätä päivää. Tulevaisuuden aseen tulisi olla modulaarinen, yksinkertainen, kevyt ja halpa. G11 ei ole mitään näistä, mutta se on jättänyt perinnön jota varmasti hyödynnetään tulevaisuudessa Toiminta Kun Tilo Moller aloitti yhdessä johtamansa insinööri ryhmän kanssa kehittämään uutta mullistavaa jalkaväen asetta, hän päätti käyttää täysin uusia ratkaisuja. Kun G11 kiväärillä ammutaan kolmen laukauksen sarja, niin tapahtumat kulkevat seuraavasti: patruuna syötetään 90 asteen kulmassa patruunapesään, patruunapesä kääntyy piipun suuntaisesti ja patruuna laukaistaan jonkin tyyppisellä sähkökiteellä, luoti lähtee ja kaasumäntä syöttää uuden patruunan. Kun luoti jättää piipun, rekyyli pakottaa koko lukkolaitteiston ja piipun perääntymään. Ase ampuu vielä kaksi laukausta ja lukon ja piipun perääntyminen jatkuu koko ajan. Kun kolmas patruuna jättää piipun alkavat myös piippu ja patruunapesä palata paikalleen, vasta tässä vaiheessa ampuja tuntee rekyylin. Tähän tapahtumasarjaan kuluu noin 70 millisekuntia. Ampuja ei kerkeä reagoida rekyyliin laukausten välissä joten kaikki kolme patruunaa osuvat melko lähelle toisiaan, normaalisti kun ammutaan pursketulta niin ensimmäinen luoti osuu mutta toinen ja kolmas lentävät kohteen yli rekyylin vaikutuksesta. Tämä rakenne tietenkin pienentää myös kerta ja sarjatulella koettua rekyyliä. Koska aseen käyttämä patruuna on hylsytön, vaaditaan aseelta todella tiivistä patruunapesää. Aseen rakenne on erittäin tiivis, tämä estää veden ja hiekan pääsyn koneistoon sekä lisäksi ampuja ei kärsi palojätteistä tai kaasuista. Aseen runko on valmistettu hiilikuidusta joka on iskunkestävää ja muotoiltu virtaviivaiseksi jotta aseseen ei tartu mitään esimerkiksi metsässä. Vaikka G11 on ergonomialtaan ja tasapainoltaan hyva niin kaikki tämä kostautuu monimutkaisena rakenteena, toisaalta asetta ei koskaan pureta kenttäolosuhteissa. Ase on nopeasti valmis ammuttava, tasapainoltaan hyvä sekä rekyylituntumaltaan pieni. G11 toimii myös välttävästi tulitukiaseena hitaan sarjatuli nopuden ja 50 patruunan lippaan ansiosta. Tähtäin G11 kiväärin tähtäimen toimitti Hensodt/Wezlar, aseen tähtäin on optinen 1:1x kiikari joka toimii myös kantokahvana. Saksan armeijan testaamissa aseissa kiikari on täysin integroitu eikä sitä voi irrottaa ilman työkaluja, tämän epäkohdan H&K poisti parannetussa G11K2 mallissa jossa kiikarin voi vaihtaa vaikka lämpötähtäimeen. Optinen tähtäin nopeuttaa ampumista ja tekee siitä tarkempaa. Saksan armeijan testien mukaan alokkaat osuivat aseella paremmin kuin G3:lla. Ammunta Aseessa niin sanottu S-1-3-50 laukaisukoneisto eli varmistimessa on neljä asentoa. Ensimmäisessä asennossa ase on varmistettu, toisessa asennossa ase ampuu kertatulta, kolmannessa kolmen laukauksen purskeita ja neljännessä täysin automaattisesti. Varmista että lipas on paikallaan ja että aseen patruunapesässä on patruuna. Tämän jälkeen poista varmistin ja laukaise ase. Lataaminen Lippaan täyttämisen jälkeen asetetaan lipas paikalleen. Lipas työnnetään lipaskuilun pohjaan saakka jolloin lipas lukittuu paikalleen. Tämän jälkeen väännetään aseen tukin vasemmalla puolella sijaitsevaa vipua vastapäivään, jolloin uusi patruuna siirtyy pesään. Aseen varmistaminen Lippaan poistonappi sijaitsee kantokahvan takana, paina nappia ja vedä lipas ulos. Tämän jälkeen väännetään aseen tukin vasemmalla puolella sijaitsevaa vipua vastapäivään. Osoita aseella turvalliseen suuntaan ja laukaise se. Siirrä varmistimen vipu S-asentoon. Aseen puhdistus Poista lipas ja varmista että ase on tyhjä. Puhdista piippu etukautta kahvan sisällä olevalla harjalla. Tavallinen sotilas ei pura asetta koskaan. Pitemmälle purkaminen aloitetaan ilmeisesti takatukin irrotuksella. Tämän jälkeen poistetaan lukosta joitakin osia ja öljytään ase koneellisesti. Patruunan ominaisuudet
Luodin halkaisija:
4,93mm Muut G11 pohjaiset aseet G11 projekti poiki myös muita alihankkeita kuten hylsyttömän kevytkonekivääri LMG11 rakennus hankkeen. LMG11 projekti osoittautui melko hankalaksi koska aseelta vaadittiin 300 laukauksen keskeyttämätöntä tulta. Vaikeuksien kautta määränpää kuitenkin saavutettiin. Toinen projekti oli rakentaa hylsytön konepistooli, kilpailijaksi FN P90 konepistoolille. Tämä projekti lopetettiin ennen merkittävien tulosten aikaansaantia. Kolmas projekti oli G11:ta parannushanke, Saksan armeijan kokoaman listan mukaan rakennettiin malli G11K2. K2 mallin suurimmat erityispiirteet ovat irrotettava tähtäin, STANAG pistin/bipod adepteri sekä pienennetty 45 patruunan lipas. G11K2:ta kehittyneempi G11K3 oli tiettävästi kehitteillä mutta sitä ei saatu valmiiksi ennen Heckler & Kochin konkurssia.
Lopuksi Vaikka olen yrittänyt kerätä edes jonkinmoisen paikkaansa pitävän kokonaisuuden, on osa tiedoista tavalla tai toisella virheellisiä. Lähteinä on toiminut kymmeniä nettisivuja, kirjoja ja lehtiä. Paikkaansa pitävää tietoa on melko hankala löytää, koska melkein kaikkissa julkaisuissa tiedot ovat hiukan erilaisia. Tätä sivua saa minun puolesta kopioida ilman lupaa. Jos olen rikkonut jonkun tekijänoikeuksia poistan sivut jos joku taho niin vaatii. Jos teksti kiinnosti, kannattaa käydä myös näillä sivuilla.
|